Jokin aika sitten eräässä ajankohtaislähetyksessä haastateltava totesi “tavallinen ei nouse otsikoihin.” Tämä pysäytti minut miettimään tavallisuuden teemaa hieman lisää.
Ihmiset muodostavat käsityksiä siitä, mikä on tavallista ja normaalia yhtäältä oman taustan (perhe, suku, kulttuuri ym.) ja toisaalta eri medioiden kautta. Tavallinen mielletään usein harmaaksi, merkityksettömäksi, ei tavoiteltavaksi ja joksikin, jota on ehkä vaikea sietää. Normaali, mutta jotenkin omalla tavalla erityinen ei-tavallinen vaikuttaisi hyvältä tavoitteelta niissä keskusteluissa, joita työssäni käyn.
Luontainen vertailemisen taipumus johdattaa meidät tutkimaan omaa elämää muiden kautta. Syntymästä alkaen toiset ihmiset toimivat peileinä itsestä tehtäville johtopäätöksille ja myös tavallisuuden ja normaaliuden ymmärtämiselle. Kuvat, esitykset, valokeiloissa näyttäytymisten seuraaminen, pilkahdukset toisten oletetusta elämästä saavat monet näkemään oman elämänsä ankeana ja itsensä riittämättömänä. Tämä loputon vertailu voi olla myös hyvin ahdistavaa.
Työssäni huomaan, kuinka ihmiset vertailevat itseään ja omaa elämäänsä medioiden luomiin kuviin. Vertailu tuottaa ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta, huolta, ettei kykene saavuttamaan kuvien luomaa todellisuutta, taloudellista menestystä tai edes perusturvaa. Monenlaiset omaan itseen ja tulevaisuuteen liittyvät huolet vaikeuttavat kosketuksen saamista turvallisuuden tunteeseen omassa arjessa. Oma tavallinen elämä ei tunnu hyvältä, vaan ahdistaa ja tuntuu riittämättömältä. Tämä johtaa ajatuksiin jonkin muun tavoittelun paremmuudesta.
Eri toimijat videoivat itseään lavastetuissa kehyksissä ja markkinoivat samalla jotain, palveluita, tuotteita, onnellisuuden illuusioita. Näiltä ei voi välttyä. Ajattelen, että kuva tavallisuudesta on melko lyhyessäkin ajassa muuttanut muotoaan täysin. Aina on jotain, mitä ei vielä ole omassa elämässä. Aivot raksuttavat tyytymättömyyttä. Tavalliseen ei saa tyytyä tai pysähtyä.
Ihmiset houkutellaan tavoittelemaan jatkuvasti jotain: tietynlaista ulkonäköä, kehoa, rakkautta, asuntoa, tavaraa. Tämä vahvistaa riittämättömyyttä ja tyytymättömyyttä. Hyvä tavallisuus, josta media ei tuota kuvia, tuntuu kadonneen ihmisten mielistä. Mitä tämä tavallisuus voisi sitten olla? Miksi se voisi olla tavoittelemisen arvoista? Pitääkö tavoitella vai voisiko siihen vain asettua? Toki on kertomuksia, joissa paljastetaan kärsimystä glamourin alla.
Pitääkö tavallisen olla kärsimystä tai jotain, jota vain pitää sietää? Vastaan, että ei.
Kun suljet hetkeksi digivirtauksen, annat aivojesi levätä niistä, voit kysyä itseltäsi, mikä siinä, mitä minulla jo on, on ihan ok. Pystytkö hetkeksi antamaan itsellesi tilaisuuden tutkia hyvää, joka jo toteutuu arjessasi. Ennen kaikkea hyvä tavallinen on turvallista tai jollain tavalla turvallisuutta tukevaa, vaikka se ei ole täydellistä verrattuna esimerkiksi medioiden tuottamiin kuviin hyvästä elämästä tai riittävän hyvästä ihmisestä.
Jos sinulla on sairaus, se on osa sinua, mutta vain osa. Mitä muuta sinussa on? Jos rahasta on tiukkaa, mitä sinulla kuitenkin silti on? Jos olet kokenut suuren menetyksen, onko silti jäänyt jotain, joka kannattelee? Kun elämä koettelee, hyvä turvallinen tavallinen voi olla jotain, jota ei melkein huomaa. Pisara hyvää tavallista, saattaa kuitenkin auttaa sinua voimaan hieman paremmin, pääsemään eteenpäin huomisiin päiviin ja saamaan kiinni tavallisen arkisen turvallisesta voimasta vähitellen.
Puhun usein omien aistien tuottaman informaation tärkeydestä. Tavallisuutta voisi lähteä tutkimaan alkuun tätä kautta ja koettaa pysähtyä hetkeksi siihen, missä on ja tutkailla, mitä on. Katsoa, mitä näkyy. Kuunnella, mitä kuuluu. Haistaa, maistaa ja tunnustella. Siinä se on, tavallinen hetki, joka kiitää ohi, ellet huomaa sitä. Se kiitää ohi, jos mielesi matkustaa somen syövereissä, jonkin digilaitteen syöttämässä välkkeessä. Se kiitää ohi, jos vain juokset pitämättä taukoja.
Hyvä on. Ei tietenkään ole välttämättä helppoa. Voit ehkä huomata, että on tylsää, turhauttavaa, tyhjää tai vaikka yksinäistä. Ei ehkä tunnu ollenkaan hyvältä tai turvalliselta. Voit huomata kipusi voimakkaammin. Kun pysähdyt oman arkesi ja itsesi äärelle, nämä huomiot ovat kuitenkin sinun arkesi kokoisia ja perustuvat siihen todelliseen, missä elät. Tästä on hyvä ponnistaa tutkimaan, mitä konkreettista voisit kokeilla lisätä, jotta voit olla hieman tyytyväisempi. Esimerkiksi pieni rutiinien rikkominen (esim. tuttu kävelyreitti toiseen suuntaan) tai pienen pieni liikahdus totuttuun. Tavalliseen saattaa syntyä yllättäen uusi näkökulma tai tuntuma. Se riittää tänään.
Tämä ei estä unelmointia, tavoitteiden asettamista, eteenpäin menemistä, kehittymistä, oppimista ja niin edelleen. Päinvastoin. Mahdollisuudet rakentaa omanlainen hyvä elämä vahvistuu. Kuulet paremmin turhat päänsisäiset “pitäisi/pitää” vaatimukset ja voit harjoitella niiden kyseenalaistamista. Sinulla on oikeus valita rauhallinen kävely hektisen ryntäilyn sijasta. Sinulla on oikeus itse määrittää hyvä tavallinen.
