Tänään on hyvällä tavalla hidas aamu. Huhtikuun alun raikkaus oli vastassani, kun lähdin työreppuni kanssa matkaan vähän kello seitsemän jälkeen. Yöpakkasen kirpeyttämässä aamussa aistin jotain muistoa menneestä. Tuntuma iholla, kevään lupauksen tuoksu, auringon luoma valomaisema, lintujen äänet. Olen tuntenut tämän rauhan ja tyyneyden ennenkin. Pysähdyn siihen hetkeksi hengittämään ja jatkan matkaani päiväni kulkuun. Otan aamun tyyneyden mukaani.
Työssäni huomaan, että usein ihmiset ymmärtävät tunteiden säätelyn tarkoittavan tunteiden poistamista. Tämä on hyvin ymmärrettävää tilanteessa, jossa päällimmäiset tunteet ovat pitkään olleet satuttavia ja ehkä myös lamaannuttavia. Sekin on ymmärrettävää, että ihminen ei ole yrityksistään ja toiveestaan huolimatta löytänyt yksin keinoja helpottaa oloaan. Toiveikkuus on salakavalasti alkanut hiipua, elämä on alkanut tuntua epätoivoiselta ja synkältä. Tuen pyytäminenkin on vaikeaa. Usein ihmiset kertovat peloistaan pyytää tukea ja koettavat selvitä yksin. Pelottaa, että ei tule ymmärretyksi, että tulee yhä uudelleen hylätyksi, loukatuksi, petetyksi. Pelko voi johtaa yhä syvempään yksinäisyyteen ja ulkopuolisuuteen. Tämä kertomus on synkkä, mutta monelle tuttu.
Tunteiden säätelyllä tarkoitetaan satuttavien tunteiden lieventämistä erilaisin konkreettisin keinoin. Ei tavoitella tunteiden “poistamista” vaan lähtökohtaisesti niiden tutkimista ja sen selvittämistä, mitä säätelykeinoja voi kokeilla oman olon helpottamiseksi. Omiin tunteisiin tutustuminen ja niiden viestin tutkiminen auttaa myös tuntemaan itseä paremmin. Mitä tärkeää tunteeni minulle kertovat? Mitä ahdistus haluaa sanoa? Mitä kaipaan? Mitä tarvitsen? Missä olen jumissa?
Voimakkaiden tunteiden vallatessa mielen ja kehon, havaintojen tekeminen yksin voi olla vaikeaa, sillä ikävät tunteet voivat olla kasauma ikäviä kokemuksia. Miten olen kokenut vuorovaikutuksen toisten ihmisten kanssa elämäni varrella? Mitä huomaan jääneeni vaille? Muistanko vielä millaista oli, kun ahdistus ja pelot tai muut ikävät tunteet eivät olleet näin voimakkaat tai niitä ei ollut? Mikä elämässäni oli eri tavalla tuolloin? Psykoterapeutti voi toimia tutkimusapulaisena ja ohjata huomaamaan uusia näkökulmia jumittuneeseen tilanteeseen ja kasvattaa luottamustasi siihen, että paremmin voiminen on mahdollista.
Psykoterapeutin kanssa voi turvallisesti harjoitella yhtäältä tunteiden, vaikeidenkin, hyväksymistä ja toisaalta opetella keinoja, joilla itse voi säädellä omia tunteitaan omassa arjessa. Tunteet syntyvät sisäisenä kokemuksena tilanteissa. Yhtä aikaa voi olla läsnä toisilleen ristiriitaisiakin tunteita. Siksi on hyvä harjoitella myös tunnistamaan omia tunteitaan paremmin. Tällöin myöskin tunteiden säätely on mahdollista kohdistaa eniten säätelyä kaipaavaan tunteeseen, kuten pelkoon, ahdistukseen, vihaan, jotka voimakkaina voivat lamaannuttaa. Säätely on toimintaa. Tietoinen säätely on sen päättämistä tai kokeilemista, miten käyttäydyn tässä tilanteessa, jotta tilanne etenee parhaalla mahdollisella tavalla. Voimakkaan tunteen, esimerkiksi, pelon tai ahdistuksen mukaan toimiminen, tuottaa automaattisen suojautumisreaktion, kuten tilanteiden välttelyn, tilanteesta pakenemisen tai tilanteessa hyökkäävästi puolustautumisen. Nämä ovat opittuja tapoja suojata itseä, mutta eivät välttämättä auta rauhoittumaan tai selviytymään hankalia tunteita herättäneissä tilanteissa ilman uusia haavoja.
Palaan kirjoitukseni alun tunnelmaan. Yhteys omaan itseen ja omiin aisteihin, tunteisiin vaatii harjoittelua. Jos on vaikeaa pysähtyä ja olla levollisesti läsnä, on hyvä aloittaa pienistä hetkistä, harjoitella päivittäin. Ahdistuksenkin kanssa se on mahdollista, mutta tarvitaan päätös yrittää. Ota hyvä asento ja hengitä muutaman kerran aivan rauhassa sisään-ulos. Mitään muuta ei vaadita. Kukaan ei vaadi mitään. Voit vain olla hetken siinä. Ei ole hätää, vaikka saatatkin todeta, ettei ahdistus hellitä tai että tuntuu hankalalta olla. Voit vain todeta, että näin on nyt ja vain hengittää. Kiitä itseäsi, että annoit itsellesi tämän hetken ja palaa päiväsi kulkuun.
Jonain päivänä ennemmin tai myöhemmin huomaat, että asiat, joita olet tehnyt itsesi hyväksi ovat auttaneet sinua voimaan paremmin. Ethän jää yksin. Sinulla on oikeus pyytää tukea saadaksesi uuden yhteyden itseesi ja huomata vähitellen, että aistisi toimivat.